sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Salomoninsolmuhuivi

En edes yritä tässä kertoa ja selvittää muille tämän mallin tekniikkaa. Luin muutamaa ohjetta netistä, mutta niistä ei ota mitään tolkkua. Ehkä joku video olisi avannut asiaa... mutta, minäpäs sainkin personal trainingia tähän tekniikkaan viime perjantaina Lentävän lapasen kesäneuleillassa - kiitokset opelle :)

Sen lisäksi että malli on kaunis, siihen liittyy pari muutakin mukavaa juttua minun kannaltani katsottuna. Työ edistyy tosi nopeasti ja siihen voi käyttää niitä lankoja joille en ole keksinyt muuta järkevää käyttöä aiemmin. Niin ja yhdellä kerällä pääsee jo pitkälle, eli mahdottoman kätevää lankasupistelujen kannalta. Jämäkerät pääsevät kiertoon. Toisaalta mallin ilmavuuden vuoksi lankaa tosiaan menee ihan lilla vähän, joka sitten taas hidastaa langanhukkaamisprojektia.

Tähän huiviin meni Rose Mohairia 26 g koukulla 3,5.





Tämän voisi laskea varmaankin vielä harjoitustyöksi. Alkupään "kukkaset" ovat hieman reilumman kokoisia kuin loppupään, ja tekniikka kehittyi muutenkin sujuvammaksi sitä mukaa kun huiville tuli mittaa. Seuraavan huivin testailenkin sitten pienemmillä lenkeillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti