sunnuntai 21. elokuuta 2011

Kierrätyksen juhlaa!

Tehtiin eilen likkaporukassa kirppari - Fida - kierrätyskeskusreissu josta tattui mukaan muun muassa muutama pala kangasta ja kerä lankaa jota en tunnistanut. Neulomolaisten pika-avulla langalle löytyi heti illalla tekniset tiedot. Kerältä löytyi 235 g lenkkimohairia. Kerästä maksoin huikeat 1 € kun ovh on 24 €! Lanka pääsikin heti puikoille muotooutumaan huiviksi.

Muutamalla eurolla (3,5 €) ostin myös paneeliverhon jonka kuosista pidin kovasti. Verhon toinen pää taipui tänä aamuna käsityökassiksi ja kangasta jäi vielä reilusti toinen mokoma josta askartelen jossain välissä vaikka puikkopusseja.

Toiselle turhasta tuli siis toiselle tarpeellinen - ah, ihana kassi!


Kyllä kierrätys kannattaa :)

perjantai 19. elokuuta 2011

Kuu kyyhkystä syksyyn

Novitan seiskaveikat kyyhky ja luonnonvalkoinen taipuivat setiksi talviasusteita. Harmillisen karhealta vaan tuntui tuo vanha tuttavuus ja entinen suosikkilankani nyt kun olen uskaltautunut kokeilemaan muitakin merkkejä. Mutta nopeata on kilkutella ja värit ovat kauniit.

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Kuka tai mikä on kuvassa?


Vastaus kuuluu: tuunattu höyläpussi :)

Ja selvennys kuuluu: isännällä on sähköhöylä johon kuuluu pussukka joka kerää purut. Pussi oli rikki ja minä sain hyvän ompeluharjoituksen sisältäen vetoketjun ompelun ja kahden pussukka-osan yhteenliittämisen. Ensimmäinen koeponnistus tulee näyttämään kestävätkö liitokset....

Big softie meets youg rebel

Kaiken sen nyhräämisen jälkeen jota pikkuriikkinen mini raggi aiheutti, halusin tehdä jotain erittäin pikaisesti valmistuvaa. Sitä saa mitä lankalaatikosta kaivaa ja tästä Sirdarin big softie - langasta valmistui yhdessä illassa pikkuriikkinen pontso perheen nuorelle kapinalliselle. Koska lankaa oli vain 200 g, vaihdoin hapsut kerrokseen kiinteitä silmukoita alareunan painona. Yläreunaan on neulottu joitain senttejä kaulusta.

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Syksymyssy

 

Lanka Järbo mini raggi
Puikot 2,5/40 cm pyöröt ja 2,5 sukkapuikot
Mallin mitat: päänympärys 52 cm, korkeus päälaki - korvanlehti 20 cm
Silmukoita alussa 152
2 o, 2 n 18 cm / 2 s yhteen koko kierros = 76 s / 1o 1n 6 krs / 2 s yhteen koko kierros = 38 s / 5 krs oikein / lanka läpi, kiristys ja päättely

lauantai 6. elokuuta 2011

Homing

Kesäloma alkaa olla lopuillaan ja kohta on taas aika käpertyä takan ääreen, sytyttää kynttilät ja neuloa kädet rakkuloille. Sitä ennen tulee toki säilöä marjoja - ja kutoa kädet rakkuloille :) Nämä antimet olisin mieluusti itse kerännyt, mutta viime reissulla saatu litra mustikoita ja kourallinen kuivia kanttarelleja antoivat ymmärtää että tänä vuonna en ehkä saa suuren suurta satoa. Siksipä tuin paikallista toriyrittäjää ja hankin muutaman herkkupalan helpoimman kautta. Viimeisimmältä lankashoppailulta mukaan tarttunut herkullisen värinen mini raggi on puolestaan taipumassa myssyksi kolmivuotiaalle tyttärelleni.