sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Käsityöläisten päivä Sepänmäellä

Mäntsälän Sepänmäellä oli tänään ohjelmassa käsityöläisten päivä. Neulomisen ja virkkaamisen iloa olivat tietysti esittelemässä tuttuun tapaan paikalliset Neuloottiset.



Työn alla oli sukkaa, mekkoa, huivia ja nuttua. Puikkojen ja koukkujen heiluessa vaihdettiin vinkit ja kuulumiset. Aurinko lämmitti aitan seinustalla istuvia neulojia mukavasti. Onneksi kahvilasta sai ostaa virvoketta. Jätskiä, mehua, kahvia tai vaikka suolaisen piiraspalan taikka lounasruoan.

Työnäytöksiä saatiin myös mm. pellavan karstauksesta, rukilla kehräämisestä, sepän töistä, nahkatöiden tekemisestä ja koristepitsin valmistuksesta.


Minulla olivat pienimmät muksut mukana. Hyvin riitti virtaa ja tekemistä 7 ja 4 vuotiaille Sepänmäen hienossa miljöössä. Vanhoja tavaroita, mielenkiintoisia hämyisiä mökkejä, pihaa jossa juoksennella ja muutama kana jota ihmetellä.

 


Kävijöitä oli jonkun verran, mutta enemmänkin olisi tiluksille mahtunut. Tapahtumaa voisi ehkä markkinoida hieman aktiivisemmin. Mainostaa kätevää lounasmahdollisuutta lapsiperheille, mainita mahtavista puitteista jotain, organisoida vielä enemmän mahdollisuuksia vierailijoille osalistua itse tapahtumaan. Me neulojat ainakin jaetaan mielellään ilosanomaa ihan kaikille, eikä vähiten seuraavalle sukupolvelle - tulisihan siinä taattua Neuloottisten kerhon jatkumo :)

3 kommenttia:

  1. Ihanan näköinen ja kuuloinen tapahtuma! Ilmakin näytti teitä suosineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset. Ilma suosi tosiaan, ja neuloottisiakin oli runsaasti paikalla. Mukava päivä kaiken kaikkiaan.

      Poista
  2. Blogissani on sinulle haaste. Mikäli et halua ottaa sitä vastaan, ei haittaa. Halusin vain kertoa sillä, että pidän blogistasi :)

    VastaaPoista