sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Nyt se aukesi!

Ei oo totta! Se on ollut mun silmien edessä koko ajan, mutta miten en ole sitä aiemmin hiffannut!

Kyseessä on sukka varpaista varteen ja tiimalasikantapää. Luin ohjetta useista eri lähteistä ja neulontaporukassa kaveri näytti sitä livenäkin yhden kerran. Jotenkin vaan ohjeet olivat minusta ristiriitaiset ja hankalat. Ei vaan auennut. Puskin kolme sukkaa pyöröltä valmiiksi ja tuskailin kantapäiden kanssa. Harsin reiät umpeen ja hieroin ohimoitani. Tuntui ihan mahdottomalta.

Ja sitten tuli se neljäs sukka ja ohje aukeni minulle selkeästi kuin tikkukirjoitus. Pala kakkua, lastenleikkiä, selvää kuin pläkki. Ei tule reikiä, ohimot saa olla rauhassa. Kuka vaan voi lukea ohjeen Ellien sivuilta ja tehdä tempun perässä: Ellien ohjeet sukille varpaista varteen tiimalasikantapäällä


Nyt aletaan olla siinä pisteessä kuin sen perinteisen sukan kanssa. Yksi sukka kerrallaan pyöröpuikolla ja varpaista alkaen menee melkein yhtä "silmät kiinni" kuin se ihan tavallinen. Mä niin nautin nyt tästä hetken!

Seuraavaksi teen tähän malliin vahvistetun kantapään ja opettelen tekemään kaksi sukkaa kerrallaan. Sitäkin olen jo koettanut ja onnistunutkin, mutta toistaiseksi vasta varresta varapaita kohti ja taviskantapäällä.

Pienet on ilot hullulla....ja varsinkin neuloottisella sellaisella :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti