sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Neuloottiset 5 vuotta

Neuloottiset - Mäntsälän käsityökerho siihen aikaan - sai alkunsa naistenpäivänä 2012. Viisi vuotta on vierähtänyt joutuisasti ja sisältänyt paljon niin neulotaa kuin muitakin käsitöitä ja elämää.

Helmikuussa 2012 järjestettiin Mäntsälän monitoimitalolla naistenpäivän tapahtuma, jossa oli esillä paljon käsitöihin liittyviä aiheita. Oli neulojia, kehrääjiä, nyplääjiä, virkkaajia ja lankakauppiaita. Olin itsekin paikalla tapahtumavieraan ominaisuudessa ja kahden pienen lapsen kanssa. Yhdessä ihmeteltiin käsitöiden ja käsityötaidon hienoutta. Tuosta tapahtumasta alkoi Neuloottisten taival.

Aluksi kokoonnuttiin satunnaisesti monitoimitalolla. Kun sitten kahvio siitä suljettiin, mietittiin missä kerho voisi kokoontua. Meidän porukasta Tiina oli yhteydessä paikalliseen kirjastoon joka toivotti meidät tervetulleiksi neulomaan tiloihinsa. Päätettiin järjestää tapaamiset säännöllisesti ja mainostaa mahdollisuutta myös muille. Oli hienoa miten kirjaston henkilökunta otti meidät vastaan ja oli mukana ideoimassa myös tapaamisten sisältöä. Kirjastotapaamiset aloitettiin "syyskuussa 2012".

Yksi kirjaston ja Espoon neuleporukan keksimistä hauskoista tapahtumista oli Skype-neulonta. Meidän porukka ja Espoon porukka oltiin Skypen välityksellä jutuissa keskenämme. Neulottiin, kerrottiin toisillemme ketä ollaan ja mitä on työn alla, ja vaihdettiin muutenkin kuulumisia. Skypeilyä oli ohjelmassa "huhtikuussa 2013".

Kesä tuli, ja samalla ajatus siitä että neulontaa voisi tehdä myös ulkosalla. Samoihin aikoihin Neuloottisille kiiri kutsu neulomaan Sepänmäelle. Idyllinen, käsityöperinnettä huokuva Sepänmäen museoalue oli kuin luotu neulontaporukan kokoontumiselle. Meidät toivotettiin tervetulleiksi koska vaan, mutta erityisesti meidän toivottiin neulovan alueella museon teemapäivinä. Yksi niistä oli "kesäkuussa 2013" pidetty käsityönäytöspäivä.

Neulojat Sepänmäellä kesäkuussa 2013

Sepänmäen tapaamiset saivat suuren suosion neulojien keskuudessa ja museolla on tavattukin sen koomin vähintään kaksi kertaa kesässä. Alkukesästä käsityöpäivässä ja elokuulla maalaismarkkinoilla. Neulontaperinteen esittely on aina herättänyt positiivisia kommentteja tapahtumavieraiden toimesta. "Ihanaa kun joku neuloo vielä", "mitä teillä on puikoilla?", "miten se kantapää nyt oikein tehdään?". Ja mehän mieluusti autetaan. Lastentapahtumapäivään varattiin pikkukeriä ja virkkuukoukkuja ja neuvottiin lapsia alkuun virkkauksen maailmassa.

Ulkomaanreissujakin ollaan tehty. "Syyskuussa 2013" suunnattiin Novitan ja Burdan neulontaristeilylle Ruotsiin. Laivalla oli ohjelmassa tietysti aiheeseen liityviä teemoja ja tuote-esittelyjä. Anu Harkki oli kertomassa käsitöiden rentouttavasta vaikutuksesta, Arne ja Carlos kertoivat miten he ovat hurahtaneet neulomiseen ja millaisia luomuksia siitä on syntynyt. Oli lankoja, puikkoja, kankaita, pussukoita, ryijyntekopaketteja, työpajoja ja vaikka mitä. Päivä Ruotsissa käytettiin tietysti lankakauppojen kiertämiseen. Jotain tarttui mukaankin, vaikka hintataso ja valikoima aika lailla kotoisia oloja vastasivatkin.

Arne ja Carlos neulovat nukkeja, kuusenkoristeita, asusteita, sisustustavaraa ja mitä vaan

Neuloottiset laivalla. Nokka kohti Ruotsia ja lankaa puikoilla


Omalla kylällä pystyy lankahankintoja tekemään, mutta naapurikylään avattiin oikein neulekahvila. Sitähän piti mennä porukalla katsomaan. Varsinkin kun tuo putiikki - Lentävä Lapanen - on kovasti innokas järjestämään tapahtumia neulojille. Yksi niistä kerroista kun Lapasessa on aikaa vietetty, oli neuleiden yö "marraskuussa 2013". Ohjelmaa, lankoja, naposteltavaa, neulojia, vinkkejä, verkostoitumista. Aivan ihana tapa viettää ilta. Sittemmin vastaavia klo 18-24 miittejä Lapasessa on ollut useita. Lapasen synttärit, ystävänpäiväneulonta, kesäyön neulontaa, KIP (knit in public), taskuneuloosi, erinäiset neulontakurssit jne.

Kesäyön neulontaa Lentävässä Lapasessa
Neuloottiset Neuleiden yössä Lentävässä Lapasessa

Käsitöiden lisäksi ohjelmassa myös musiikkia

Lankakerätuotannon alkupäähän käytiin tutustumassa "helmikuussa 2014". Silloin vierailtiin porukalla Novitan tehtaalla Korialla. Taivas aukeni. Mikä määrä lankaa! Miten mielenkiintoinen onkaan villan tie kerälle ja siitä puikoille. Saatiin hyvä opastus ja vähän lankaa mukaan. Toki käytiin myös tehtaanmyymälä tsekkaamassa tien toisella puolella.

Novitan tehtaalla helmikuussa 2014

Käsityömessuilla on käyty ainakin Tampereella useamman kerran. Pieni porukka teki reissun Karnaluksiin ja tietysti kirjastolla on tavattu edelleen kerran kuussa. Lisäksi osa porukasta on käynyt kerran kuussa paikallisessa vanhainkodissa neulomassa. Vanhukset saavat iloa vierailijoista ja pääsevät juttelemaan neulomisesta ja käsitöistä. Aika moni heistä on nuorempana ollut hyvinkin taitava ja innokas neuloja. Ikä tekee tehtävänsä ja neulonta on nykyisin hankalaa. Mutta siitä puhuminen ja sen katseleminen tuo mukavia muistoja.

Ensimmäistä kertaa löydän maininnan "Neuloottiset" muistiinpanoistani maaliskuulta 2016. Eli aika lailla vuosi sitten. Tarkka tietoa ei ole koska neulontakerhosta tuli Neuloottiset, mutta nimi on kuvaava ja jäänyt siten voimaan. Onhan se vähän neuloottista hommaa. Vie stressin mukanaan, käy vähän niskoihin, tuottaa sukkia ja lapasia ja milloin mitäkin käyttötavaraa itselle, perheelle ja tuttaville. Yhdistää käsityön ystäviä, aiheuttaa lankavarastojen kasvamista nurkkiin ja saa joskus tuttavat pyörittelemään silmiään - mutta joo - on hitsin kivaa.

Summa summarum, mukavat viisi vuotta on porukassa neulottu ja varmasti neulotaan edelleen. Mieluusti otetaan myös lisää väkeä kanssamme käsitöitä tekemään ja niistä juttelemaan. Ei tasovaatimuksia. Meidän postilistalla on vaihdellen toistakymmentä nimeä. Välillä tapaamisissa on vain kolme tai neljä neuloottista, jonain kertana kymmenenkin.

Kokoontumispäivät löydät kunnan tapahtumakalenterista, kirjaston ilmoitustaululta taikka Facebookin ryhmästä Mäntsälän käsintekijät. Tervetuloa!

4 kommenttia:

  1. Näin entisenä Mäntsäläläisenä on niin kiva lukea tällaisia juttuja. Ihanasti teillä on ollut kaikenlaista tapahtumaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjaana. Kivahan on yhdessä ohjelmaa järjestää kun sama harrastus mukavasti yhdistää. Kukaan ei tylsisty langoista puhuttaessa :)

      Poista
  2. Ihana historiikki! Minäkin olin silloin ekassa neuleiden yössä Lapasessa. Harvoin näkee enää kenenkään neulovan suorilla pitkillä puikoilla. Tuossahan ne oli tositoimissa useammassakin kuvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna. Ihan sitä itsekin ihmeteltiin että ollaanhan me tehty vaikka mitä! Olikos siellä Pornaisissa myös neulontakerho - pitäisikö järkätä joskus kimppatreenit? :)

      Poista