sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Retuperällään 4 vuotta tänään!

Niin se aika menee... bloggailu-urani alkoi 2011 Novitan neulomosta, josta siiryin melko pikaisesti bloggeriin. Tästä se Retuperällään aikanaan alkoi "klik". Jostain kummasta hätäpäissäni keksin nimimerkikseni Retu. Sitä ei ehtinyt kauan miettiä kun piti saada blogi pystyyn. Retuperällään sen sijaan viittaa siihen, että harrastusten lumoissa tuppaa tylsemmät kotihommat jäädä tekemäti eli retuperälleen. Pari vuotta sitten tämä Retu innostui kovasti myös nuoruusvuosien intohimosta eli liikunnasta ja syntyi Retureippailee niminen blogi jossa aiheet pyörivät kovasti juoksun, pyöräilyn ja joskus uinninkin ympärillä.

Käsityörintamalla on neljässä vuodessa puikoilta päässyt pääsääntöisesti sukkia, lapasia, myssyjä ja huiveja. Muutama yritys muitakin tekeleitä on toki mukaan mahtunut, mutta se niistä. Ompelua olen yrittänyt välillä, ja hieman virkkaustakin. Ja sitten ottanut taas puikoille tutut ja turvalliset tumput tai sukat. Olisi muuten ollut kiva esitellä vuosipäivän kunniaksi jotain erityistä, mutta työn alla on - taas - ihan vaan perussukat.


Tässä muutamia poimintoja matkan varrelta...

















torstai 14. toukokuuta 2015

Pinkkiä palmikkoa

Here we go again.... taas tuli sukat. Valepalmikolla ja kokoa 35. Seiskaveikasta kilkutettuna 3,5 puikoilla. Vajaasta kerästä jäi vielä ylikin. Sukkiin kului lankaa 80 g. Menevät käyttöön meidän ekaluokkalaiselle.




lauantai 2. toukokuuta 2015

Kiertonopeus 2 vuotta ja rapiat

Ensimmäinen jollain tasolla onnistunut kirjoneuletyöni olivat harmaa-pinkit sydänlapaset reilut pari vuotta sitten "klik". Nuo lapaset päätyivät silloin vanhimman tyttäreni käyttöön ja katosivat johonkin matkan varrelle jo noin viikon käytön jälkeen. Otti muuten jonkun verran pattiin silloin...

Tätä mallia on sen jälkeen tullut muutamat tehtyä, mutta eilen puikoilta pääsivät sydänlapaset samoilla väreillä kuin ne ihan ekat. Tällä kertaa tein varren myös helpomman kautta, eli ihan vaan 1 o, 1 n. Ohje lapasiin löytyy googlettamalla "heart mittens".