lauantai 31. tammikuuta 2015

Mietteliäs apina toukkasukassa

Viime syksynä törmäsin hauskaan neuleohjeeseen nimeltään toukkasukka ja toukkapussi. Tein tilaustyönä toukkasukan tytölle "klik" ja eilen puikoilta pääsi toinen samanmoinen - myöskin tytölle. Kyseessä on siis vastasyntyneen vauvan lämpöpussi. Toimii noin 2 kk:n ikään saakka.




Meidän perheessä ei vauvoja ole, joten mallinvirkaa toimittaa lasten pehmoapina. Mietteliääksi vetää. Katsoo kaukaisuuteen ja pohtii syntyjä syviä tuo apina pussissaan.


Lanka: seiskaveikka raita (ja seiskaveikka vaaleanpunainen siinä kohdin kun huomasin että raitalanka ei riitä)
Puikot: 4 mm pyörö 80 cm

100 silmukkaa
Joustinvarsi 23 cm
Kantalappu 7 cm, kavennuksissa keskellä 30 s
Kärkiosa 28 cm ennen kavennuksia, yläpuolen silmukat joustinta
Kiilakavennus (sädekavennus olisi toiminut ehkä vielä paremmin)
Langanmenekki 143 g

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Ruotsin värit

Ruotsin värit! Sanoi minun teini-ikäiseni kun näki nämä neuleet työn alla. Ruotsin värit sanoi myös aviomieheni kun esittelin ihanaa merinovillaista lankaa ja nirkkoreunusta. No, olkoon sitten Ruotsin värit. Vaikka sininen on kyllä petrooli...Nii.




Minä en ajatellut Ruotsia kun aloitin työn. Ajattelin kokeilla nirkkoreunaa lapaseen. Olen kerran aiemmin tätä tekniikkaa testannut, mutta silloin en lämmennyt sille juurikaan.

Nirkkoreunan ohje: neulo 9 krs (tai haluamasi määrä krs), *langankierto puikolle, ylivetokavennus*, toista *-* koko krs, neulo 9 krs (tai sama määrä kuin ennen reikäriviä). Käännä alareuna sisäpuolelle reikärivin kohdalta ja neulo aloitusreuna kiinni puikoilla oleviin silmukoihin.

Ja sitten kantapään kautta opittu käytännön vinkki nro 1. Poimi huolellisesti ja tasaisesti silmukat jotka neulot puikoilla olevien kanssa yhteen. Jos lintsaat niin kiero tulee. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa...


Lapanen nro 2 onnistuikin sitten jo hyvin.

Toinen asia jota opettelin, ja joka itse asiassa onnistui heti ja sai minut innostumaan oli kirjonta neuleen päälle. Olin kuvitellut että en osaa jäljitellä silmukoita, mutta osaanhan minä kun saan hyvät ohjeet. Ja se oli kivaa! Ohje on kirjasta Neulojan niksit.


Kolmas asia joka oli uutta, oli lappukaulurin ohje. Helppo kuin mikä. Ohjeen bongasin Koukuttamon sivuilta. Sovelsin vaan ohjeen omalle, hieman ohuemmalle langalleni sopivaksi.

Käytännön vinkki nro 2: älä usko sokeasti ohjeeseen vaan luota itseesi. Vaikka ohjeessa on sama määrä silmukoita joustimessa kuin kaulurissa, niin minun kaulurini joustin on lörppö. Osasin näin ounastella, mutta en sitten soveltanut vaan tein ohjeen mukaan.

Mutta joo, tuli pirteä Ruotsin värinen setti neulottua ja opittua samalla useampi uusi juttu. Nirkko ei vieläkään ole suosikkini, mutta ehkä taas hetken muistan miten se kannattaa tehdä.

lauantai 10. tammikuuta 2015

Taskuneuloosi

Taskuneuloosi, mitä se on? Ihan alkuun ote Kindan sivuilta jossa asiaa avataan:Twitterissä #taskuneuloosi eli neulomisen ja yhteisöllisen median opintokerho lähti liikkeelle alkuvuodesta 2013. Idea neulojien ja yhteisöllisestä mediasta kiinnostuneiden kasvotusten kokoontumisesta syntyi jo vuodesta 2010 vietettyjen taskulounaiden pohjalta. Taskulounaan ideana on kutsua, lähinnä Twitterin kautta, osallistujia omakustanteiselle lounaalle tutustumaan toisiinsa ja verkostoitumaan. Osallistujat päättävät, mistä aiheista keskustellaan. Taskulounaita on nautittu ainakin Helsingissä, Turussa, Rovaniemellä, Jyväskylässä ja Tampereella. Taskulounas on onnistunut, kun osallistujia on vähintään kaksi; silloin ei tarvitse syödä yksin.

Minä ja reilut 20 muuta pääsimme tänään osallistumaan Lentävän Lapasen järjestämään #taskuneuloosi päivään jossa puheenaiheena oli bloggaaminen ja some ylipäänsä. Kutimukset kilkkasivat ja keskustelu kävi vilkkaana. Oli todella antoisaa ja mielenkiintoista kuulla tarinoita blogien takaa ja saada vinkkejä omaan some-surffaukseen. Niin ja tietysti tutustua livenä muihin neulojiin ja bloggaajiin.




Kuten aina Lapasessa, tänäänkin tunnelma oli lämmin ja yhteinen intohimo käsitöihin yhdisti paikallaolevia. Upeat herkut huokuttelivat unohtamaan hyvät lupaukset... minä valitsin tällä kertaa jäätelön, vaikka myös mehevä porkkanakakku huuteli minulle vitriinistä.



Silmänruokaa ja materiaalia puikoille löytyi myös :) 






Kiitos kuuluu jälleen kerran ihanaisille Tainalle ja Tarjalle. Ootte te kyllä ihan mahdottoman tarmokkaita yrittäjiä ja ihania ihmisiä. Liikkeessänne on aina mukava asioida niin kahvilla kuin lankakaupoilla.  

Ensi kertaan ja neulomisiin!

tiistai 6. tammikuuta 2015

Kirjoneuleapuri

Surffaus netissä, Pinterestin maailmassa kannatti tänä aamuna! Sain mahtavan idean kirjoneuleiden apuriksi. Helppo idea ja eilen kotiin kävelleestä verhopaketista löytyi projektiin justiin sopiva kartonkikin.

Kuvat kertokoot loput. Oma tekele ensin ja sitten kuvakaappaus Pinterestistä:


maanantai 5. tammikuuta 2015

SuloVileenit

Kuka katsoi aikanaan sarjaa nimeltä "tankki täyteen"? Siinä esiintyi herra nimeltään Sulo Vilen, joka ei voinut olla ostamatta jos halvalla sai. Minulle kävi tänään SuloVileenit paikallisessa Jyskissä.

Olin saanut päähäni että testaan josko lapsiperheessä toimii tekstiilivahakangas pöytäliinana. Joo, en KOSKAAN ollut edes ajatellut että minä miettisin mitään pöytäliinaan viittaavaan. Sain kuitenkin joululahjaksi jouluisen pöytäliinan pari vuotta sitten ja sitä katsellessa virisi ajatus että pöydällä voisi olla liina muulloinkin kun jouluna. En kuitenkaan ole silittäjätyyppiä joten puuvillaunelmat oli heti pois laskuista. Googletin asiaa ja päädyin siis (ehkä) helppohoitoiseen kerniliinaan. Puolet muovia ja puolet puuvillaa. Pyyhitään kostealla, voi pestä koneessa, siliää helposti...

Lähdin hakemaan sitä ruokiksella paikallisesta Jyskistä ja lähdin liikkeestä kera liinan, ompelutarvikesetin, paneeliverhojen, kahden tyynyn ja tyynynpesuaineen (!!!). Sain halvalla :)





Joo siis näistä oli ihan huutava pula - as if. Piti vaan ostaa kun oli halpaa ja hauskannäköistä. Niin ja lankaa ei uskalla ostella vähään aikaan...

lauantai 3. tammikuuta 2015

Pöllöt rivissä

Innostuin pöllölapasten ohjeesta sen verran että tein heti parin nro 2. Tällä kertaa vaaleiden pöllöjen ohjeella puna-valkoisina. Lanka Seitsemän veljestä, resori 3 puikoilla 7 cm, kuvio 3,5 puikoilla ja lopussa kavennukset joka rivillä. Lapasista tuli näin himpun lyhyemmät ja siten paremmin minun käteeni istuvat. Tein edelleen peukut peukkuaukkotekniikalla. Opettelen sen oikean peukalomallin sitten toisella kertaa.

Minun silmääni miellyttää enemmän tuo pöllökuvio jossa silmät ovat oikein kunnolla rengastetut, mutta nättejä ovat molemmat. Ja värivariaatioitahan voi tehdä mielin määrin.


torstai 1. tammikuuta 2015

Neulevuosi paketissa

Vuosi sitten näihin aikoihin tein lankainventaarin ja saldo silloin oli 17,5 kg. Lupailin yrittää supistaa varastoja 10 kiloon. Miten kävi?

Kävi hyvin ja huonosti (en kyllä tiedä voinko tässä yhteydessä puhtaalla sydämellä sanoa että olisi käynyt huonosti, mutta...) En päässyt tavoitteeseen. Jäin itse asiassa aika kauas siitä. Toisaalta lankavarasto kuitenkin pieneni. Laihista tuli 2 kg, eli saldo tänään, vuoden 2015 ekana 15,5 kg.

Olin jo ihan hyvässä vauhdissa, mutta Karnan reissu sotki suunnitelmat :) Toisaalta, olisi luonnonvastaista vastustaa näiden ihanaisten kutsua. Kaksi kiloa lankaa ihan viime metreillä oli kyllä mahdoton rasti voittaa neulomalla.


Nyt vaan massive knitting operation all night long :)

Parempi vissiin olla tekemättä kovin suurisuuntaisia lupauksia tälle vuodelle. Ehkä lupaan vaan että saldo on vuoden päästä pienempi kuin tänään. Vaikka vaan 100 grammaa.