sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Sinisiä sydämiä

Tämä malli kaivautuu aina vaan esiin! Eri värivariaatioilla lapasista saa tosi makeita, eikä malli kyllästytä kun aina tulee erinäköistä jälkeä. Malli on aikanaan Pitsiä ja palmikoita sivustolta bongattu ja minulle kovasti mieleinen.

Arjen mölyssä (kolme lasta talossa) ja telkun ääressä riveillä pysymistä auttaa yksikerainen pahvista askarreltu riviapuri. Kartonkia, mattoveitsi ja viivotin - avot riviapuri on valmis. Nopeeta, helppoa ja halpaa. Suosittelen.

Tällä kertaa väripariksi valikoitui valkoinen ja siniraidoitettu Seiskaveikka. Kolmepuolikkaan puikoilla ja silmukkamäärällä 48 tulee näistä tumpuista minun käteeni tiiviisti istuvat. Kirjoneuleen kyseessä ollessa voisi puikkokoa ehkä kasvattaa neloseen. Niin ja tapoihini on tullut oikaista ohjetta sen verran, että teen lapasen yläreunan kavennukset ja peukun yksivärisinä. Resorinkin tein vaan yhdellä langalla 1 o 1 n periaatteella. Alkuperäisessä ohjeessa resorin oikeat tehdään toisella värillä ja nurjat toisella värillä. Minun maltti ei tahdo sitä kestää eikä jäljestä meinaa tulla kovin tasalaatuista.


Aika nätille näyttävät minun silmään vaikka itse sanonkin.

1 kommentti: