torstai 2. huhtikuuta 2015

Keväistä valepalmikkoa

Inspiroiduin keväästä. Ja valosta. Kaapin perukoilta löytyneestä keltaisesta kerästä Seiskaveikkaa ja Unnan bloggauksesta "klik" jossa oli esillä valepalmikkoa. Näistä innon murusista muotoitui sopivasti pääsiäiseksi uudet sukat omaan jalkapariin.





Valepalmikon ohje on helppo:

-Tarvitset alkuun viidellä jaollisen määrän silmukoita ja niillä 3 o 2 n neulosta. Minulla näitä rivejä oli viisi.
-Nosta 1 s neulomatta, neulo 2 s oikein, nosta eka silmukka näiden kahden yli, neulo 2 n. Toista koko kerros.
-Neulo 1 s oikein, tee langankierto, neulo 1 s oikein, neulo 2 s nurin. Toista koko kerros.
-Neulo 2 kerrosta 3 o 2 n.
-Aloita kerrokset alusta.

Tähän palmikkoon et tarvitse apupuikkoa, ja malli on helppo neuloa myös silloin kun on "tilanne päällä". Edes minä en mennyt riveissä sekaisin vaikka tein näitä sukkia eilisessä Neuloottisten tapaamisessa jossa puhetta ja höpinää ja toisten töiden ihailua riitti.

Ja sori, ihan ei ole vielä kevätaurinko sääriä ruskistuttanut.... joutuu hetken pärjäämään näillä vaaleanpunaisilla koivilla :)

7 kommenttia:

  1. Kauniit ja keväisen väriset sukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna. Koskas nähdään Lapasessa? :)

      Poista
  2. Kauniit sukat! Kyllä toi keltainen vaan tuo kivasti pääsiästunnelman. :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat sukat! Jostain syystä alkoi tehdä mieli sukeltaa lankalaatikkoon etsimään keltaista. Kiitos valepalmikon ohjeesta, olen sitä kaivannut mutten ole saanut aikaiseksi etsiä. Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
  4. Mä tykkään kanssa valepalmikko mallikerrasta. Helppo tehdä mutta riittävän näyttävä.

    VastaaPoista
  5. Valepalmikko rules! Keltainen rules! Villasukat rules! Ja minä päätän monta kertaa vuodessa että en tee vähään aikaan villasukkia... suunnilleen yhtä monta kertaa kun teen vuodessa villasukkia. Se on vähän niin kuin lohtuneulontaa, helppoa ja rentouttavaa. Ja jonnekin ne sukat aina katoavat. Ei niitä mitenkään tolkuttomasti missään jemmassa ole valmiina. Terkkuja teitille ja kiitokset kommenteistanne :)

    VastaaPoista
  6. Hienoa! Valepalmikkoa tuli muuten uusimpiinkin sukkiin :) On niin paljon nätimpää kuin joustinneule.

    VastaaPoista