lauantai 9. marraskuuta 2013

Neuleiden yö Järvenpäässä

Knitting is not a crime :)

Ihana Järvenpääläinen lankakauppa Lentävä Lapanen järjesti eilen synttärijuhlaviikollaan neuleiden yö tapahtuman. Meitä Mäntsälän neulojia oli useita paikalla ja lisää kavereita saatiin illan mittaan. Kaikkia yhdistää sama hullutus hääriä lankojen ja käsitöiden parissa. Putiikki oli täynnä penkkejä ja lattioita myöten sillä 50 ensimmäistä pääsi mukaan. Paikalla oli myös hittituotevalmistaja Succablokki esittelelmässä aivan mahtavia neulojan "must to have" tarvikkeita.

Mäntsälän neulontakerho neuleiden yössä. Retu reippailee taas sydänlapasten kanssa. Viimeisiä silmukoita vajaat.

Sydänlapaset valmistuivat illan aikana. Höyrytys ja kuvaaminen hoituivat heti seuraavana aamua eli äsken.

Mukaan reissulta tarttui Succablokki, lankaa, huiviohje, postikortteja ja yllätyslahjana saatu puikkomittari-avaimenperä.
Aivan ihana tapahtuma jossa verkostoiduttiin ja tavattiin blogeista tuttuja nimimerkkejä. Novitan neulomolaisiakin oli paikalla ja tutut blogit saivat kasvot ja tarinan. Myös käsityöristeilyltä mieleen jääneet kämmekkäät tulivat vastaan myös tässä tapahtumassa. Samat harrastukset - samat reitit :)

15 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. :) Tehdään uusi reissu jossain välissä niin että pääset mukaan.

      Poista
  2. Ihana tuo ryhmäkuva teistä, lattialla istuneista. Voisko ne bloggaajat kerätä yhteen niin mäkin osaisin seurata teidän kuulumisia ja kutimien valmistumisia, terv. taina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka. Meistä ei kovin moni bloggaa. Minun lisäkseni blogia pitää Jonna blogissaan "Tuulen askeleet". Kaunis blogi onkin ja Jonna on oikein monilahjakkuus käsitöiden saralla.

      Poista
  3. Kiva ryhmäkuva. Mukana oltiin. Lentävä Lapanen on ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä onnistuit hyvin jumppahetken kuvaamisessa, hauskaa kun useammasta blogista löytyy kuvia ja ovat kaikki vähän eri kuvakulmista :)

      Poista
  4. Ilta meni niin nopsaan, etten ehtinyt teidän nurkassa käydä moikkaamassa mutta käyhän se näinkin: heips kaikille!
    Kiva ilta oli ja Lentävä Lapanen on mahtava paikka, kannattaa kauempaakin käväistä;)

    VastaaPoista
  5. Voi harmi etten tiennyt tästä. Olisin varmasti tullut paikalle minäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooksää täältäpäin? Olis ollu tosi mukava tavata livenä kun sinuun törmäilee niin usein täällä virtuaalimaailmassa :) Tuntuu olevan tosi aktiivinen tuo Lentävä Lapanen, itse olen käynyt kerran aiemmin siinä vaan pyörähtämässä ja nyt pe siis koko illan - ja tosi mukava fiilis jäi.

      Poista
    2. Laitoin sinulle yvtä neulomossa kun en sähköpostiosoitettasi löytänyt

      Poista
  6. Hienot sydän- lapaset sait illan aikana neulottua. Minun neuleeni ei kamalasti edistynyt, mutta keskityin enemmän hyvään seuraan. Neuloa ehtii sitten kotonakin. Kiitos seurasta!
    - Susanna maalta ja neulomosta -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh. Melkein valmiina olivat lapaset kun tulin paikalle. Toisesta puuttui peukalo ja kärkikavennukset. Itsekin keskityin enemmän pulisemaan kohtalotovereiden kanssa.

      Poista
  7. Näyttääpä ihan mahtavan "ärtsyn" värisiltä nuo pari lankakerää tuolla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Ajattelin että nuo neon värit voisivat olla hitti meidän tyttöporukassa kotona. En vaan vielä keksinyt miten teen kahdesta kerästä kolmelle sukat.... laskin sen varaan että yksi kieltäytyy kunniasta tai teen kaikille vaan lyhytvartiset kotisukat :) Niin ja itselle pitää tehdä perinteisemmistä väreistä.

      Poista
  8. Kiitos kuljettajalle ja seuralaisille! Kyllä olisi mukava uudelleenkin mennä.

    VastaaPoista