lauantai 13. heinäkuuta 2013

Erävoitto purkupuuhissa

Reilu vuosi sitten tein ensimmäisen puolipyöreän huivini. Tarkalleen ottaen tämä Petunia huivi on valmistunut ja kuvattu blogiini 24.4.2012. Silloin en malttanut neuloa ohjeen mukaan huivia täyteen mittaansa, vaan jätin muutamia kerroksia pois. Lopputuloksena oli liian pieni huivi - tietenkin. Tämä liian pieni huivi on ollut nyt vuoden käyttämättömänä kaapissa, koska en ole uskaltautunut purkupuuhiin. Kammoksun yli kaiken silmukoiden keräämistä, ja tässä työssä niitä oli viimeisellä rivillä 517!

Vuosi aikaa viisaampana päätin kuitenkin purkaa päättelykerrokset ja huivin siihen asti missä silmukoita on vasta "vain" 261. Lankaa oli kaapeissa jemmassa ja huivi oli menossa hukkaan joka tapauksessa. Projektissa oli siis mahdollista vain voittaa.

Ja minä sain kerättyä kaikki silmukat! YES! Kilkuttelin siis huivista isomman ja nyt tiedän jo osoitteen mihin sen lahjoitankin. Tuttavapiirissäni on henkilö jonka garderobiin tämä huivi sopii täydellisesti!


Syksyllehän huivin käyttöönotto menee, mutta nou hätä. Muutama kuukausi lisää ei tunnu missään kun huivi on odotellut käyttäjäänsä jo kohta puolitoista vuotta. Ohje on aikanaan bongattu Ullaneuleen sivuilta.

3 kommenttia:

  1. Oi, miten nätti siitä tuli!!!

    VastaaPoista
  2. Kiva huivi! Ihanan syksyiset värit.

    VastaaPoista
  3. Upea huivi ja ihanan syksyisen värinen. Tuon kietoo mielellään hartioille lämmittämään.

    VastaaPoista