sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Pitsihuivi Tico Ticosta

Ikuisuusprojektini valmistui tänään! Olen odottanut inspiraatiota seuraavasta neulontaprojektista ja päätin pitkin hampain kaivaa kauan aikaa sitten laatikoiden pohjalle hautautuneen puolivalmiin pitsihuivin esiin. Ensimmäiset rivit tähän huiviin on neulottu vuosi sitten toukokuussa. Neuloin huivia melkein metriin saakka, kyllästyin hitaaseen etenemiseen ja arkistoin alun lankalaatikkoon. Vuoden tauon jälkeen innostuinkin sitten tosi paljon tästä mallista ja kilkuttelin huivin loppuun saakka :)


Malli on Novita kevät 2010 lehdestä ja lanka Novitan Tico Tico. Muokkasin ohjetta siten, että tein mallikertoja kuusi kahdeksan sijasta, en tehnyt ihan niin pitkää kuin ohjeessa ja jätin reunakoristeet pois. Enemmän minun tyyliä näin.

Huiville tuli mittaa 130 cm ja lankaa meni 116 g eli vähän reilu kerä. Kiva kiva, kannatti säästellä raakiletta ja odottaa uutta intoa. Nyt on hyvä mieli kun yksi keskeneräisistä projekteista on saatettu päätökseen.

2 kommenttia:

  1. Ihana huivi! Ei se auta, onko munkin pakko opetella tuo neulomisen taito... T. Erika

    VastaaPoista
  2. Kiitokset! Valitse sellaisia malleja joita voit tehdä pyöröpuikoilla. Pyöröt on melkein yhtä helppo jättää paussille kuin virkkuukoukku, ne ei kilkkaa niin pahasti kuin sukkapuikot, eikä tartte hallita kuin yksi työväline :)

    VastaaPoista