tiistai 28. tammikuuta 2014

Lankalauantai

Viime vuonna vietettiin isännän nelikymppisiä Barcelonassa ja tänä vuonna minun samaisia juhlia Prahassa. Lämpötilan piti säätiedotuksen mukaan olla noin nolla astetta, mutta olikin sitten -13 astetta! No mutta hei, juuri puikoilta päässeet huopatumput pääsivät hyvään käyttöön :) Sinne vaan vielä sormikkaat alle niin avot, kyllä tarkeni.


Korvia lämmitti ikivanha oma tekele Novitan seiskaveikasta ja kaulassa oli - kaulassa oli tyttären myssylaatikosta pummittu ostohuivi. Joo, häpeän...

Kirpeän pakkaskelin kiva puoli on se, että voi välillä pistäytyä sisätiloihin ottamaan lämpimän punaviinin tai Irish Coffeen. Niin tai sujahtaa salakuvaamaan paikallista lankakauppaa. Neulonta ei ole ehkä järin suosittua Tsekeissä, tai sitten lankakaupat ovat keskustaa syrjemmällä. Yhden liikkeen kuitenkin bongasin. Valitettavasti liikkeissä on valokuvauskielto, joten lensin pihalle ennen kuin ehdin tehdä mittavaa hintavertailua.


Olisko nuo eturivin kerät vajaat sata korunaa eli euron pintaan. Kurssi oli reissun aikana noin 1 eur = 25 korunaa.

2 kommenttia:

  1. Onnea synttärisankarille! Teillä on ollut varmaan mukava matka! Sinulla on täällä blogissasi aivan ihania neuleita!!!! Kävin tsekkaamassa ihan pitkän kaavan mukaan, kun pitkilleen en ole huonon näköni vuoksi oikein pystynyt mitään lukemaan ja väritkin ovat olleet melkein yhtä ja samaa harmaata. Nyt silmät on leikattu ja ympärillä oleva maailma näyttää värikkäältä. Mukavaa talven jatkoa sinulle! - Pyllerö neulomosta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Pyllerö :) Tämä on laji jossa onnea saa niin omista kuin muidenkin töistä. Minustakin on tosi mukavaa käydä muitten blogeissa inspiraatiota hakemassa. Hienoa että silmäsi ovat nyt kunnossa. Mukavaa kevään odotusta!

      Poista